Mantelia riisinuudeliwokilla

Pienet söi hyvällä ruokahalulla iltaruuaksi kanaa. Minä en. Ajattelin iltahommina tehdä riisinuudeliwokkia. 

Ainekset on kuvan mukaiset, paitsi että en millään viitsinyt ostaa kaupasta hillitöntä maapähkinäpussia, joten ostin pienen pussin manteleita. Jotain pähkinäistä kuitenkin. Niin ja valkosipuli meinasi unohtua… Kuvassa sitä ei ole, mutta onneksi jääkaapissa kuitenkin. 

Ostokset maksoivat yhteensä 12,40 euroa. Kallein raaka-aine oli mungpavun idut, jotka maksoi 3,49 euroa 150g. Porkkanoita ostin kilon, joten niistä jäi vielä muihinkin ruokiin, samoin kuin kiinankaalista ja nuudeleista. Syöjiä oli tässä tarjoilussa kolme, mutta koska ruokaa jäi myös huomiselle ainakin yhdelle, tulee anooksen hinnaksi reilut kolme euroa. 

Tähderuokavinkkinä muuten se, että koskaan ei mene pieleen jos silppuaa valkosipulia ja chiliä pannulle ja käristelee öljyssä hetken. Siihen voi laittaa mukaan perunaa, riisiä, makaronia tai mitä vaan sen ruokaympyrän lohkon juttua ja vaikka porkkanaa, sipulia, tomaattia, paprikaa - mitä ikinä kaapista löytyy. On hyvää. Aina. Ainakin jos tykkää valkosipulista ja chilistä…

No mutta tähän ruokaan palatakseni, siihen tuli siis tofua. Olen sitä joskus käyttänyt, mutta en kamalasti. Paketista löytyy mielenkiintoista tietoa, esim. vertailua pihvipurilaisen ja soijapurilaisen ympäristökuormituksesta. 

Maustamaton tofu maistuu….. Ei oikein miltään. Ei pahalta eikä hyvältä. 6-vuotias kiteytti sen parhaiten  - ei maistu edes pahvilta!

Kasvisruokia tehdessä pilkotaan paljon. Se on musta rentouttavaa. Paitsi sipulin kohdalla. Siinä kohden tietää tehneensä työtä!

Ohjeessa sanottiin, että tofu pitää paistaa rapeaksi. Hmm. Haaste. En tiennyt tapahtuuko se nopeasti vai hitaasti. Pitääkö olla rapeaa pinnalta vaan vai kokonaan. Ja palaako tofu herkästi… Tässä tofu pannulla paistamisen alussa.

Ja tässä siinä vaiheessa kun päätin että nyt on valmista.

Tofut lautaselle, kasvikset pannuun, parin minuutin käristely, aiemmin keitetty riisinuudeli mukaan ja lopuksi tofu. Soijaa ja vähän suolaa ja mantelit annoksen päälle. Lasissa on siideriä (sen kunniaksi että pienet lapset oli jo nukkumassa) ja kynttilät tunnelmaa tuomassa. 

11-vuotias Elisa ilmoitti heti että nyt löytyi uusi lempiruoka. Tyttö, joka yleensä ei syö paljoakaan, otti kolme kertaa lisää! Myös mun mieheni kehui kahdesti ja näytti vielä peukkua. Mies, joka ei puhu koskaan turhaan ja jonka mielestä yksi sanominen riittää :D. Hyvää oli minustakin. 

Pinaattipastaa kipparikallelaisittain

Olen postannut näitä kirjoituksia facebookiin ja siellä olen saanut mukavaa palautetta ja myös uusia reseptejä. Kaksi ystävääni ehdotti pinaattipastaa ja sitä sitten kokeiltiin lounasruuaksi. Kirjassa oli siihen reseptikin, mutta simppelin ruuan kanssa ei voi erehtyä. 

Tykkään tuoreesta pinaatista, joten ostin kaksi "laatikollista" italialaista pinaattia, vaikka resepteissä oli pakastettua versiota. Nyt harmittaa kun en tiedä onko pakastettuna suomalaista pinaattia ja ehkä luomuakin… Epäilen, mutta en siis tiedä. Täytyy ensi kauppareissulla tarkastaa. Jos suomalaista pinaattia on pakastettuna JA luomuna, täytyy tehdä valinta tuoreen ulkomaisen ja pakastetun suomalaisen luomun välillä. Ikäviä päätöksiä. Apetit kertoo sivuillaan suomalaisesta pinaatista, mutta ei luomusta. Pinaatissa on näköjään runsaasti kuituja, täytyy ruveta laittamaan mukaan kaikenlaisiin ruokiin. Esim. sämpylöihin. Siis jos niitä joskus leipoisin.

No, italialaiset tuorepinaatit maksoi 1,99 euroa/70g, eli 3,98 yhteensä. 

En muuten tykkää yhtään että kaikki maksaa aina vaikka 2,99! Miksi ei voi maksaa 3 euroa?? Eikai kukaan oikeasti ajattele että onpa paljon halvempaa kun on 99… Jos joskus ikinä myyn jotain, mulla maksaa kaikki tasalukuja. Tämä on lupaus!

Tässä satsissa ei ole muuta luomua kuin spagetti, ruokakermaa toki saa luomuna, mutta unohdin luomuilun kermakaapilla. No, ei aina voi kaikkea muistaa… Ei-luomu ruokakerma maksoi 0,90 euroa. Pastat oli jo kotona joten niille ei ole nyt hintaa. Sipuleja ostin ison pussin, enkä nyt jaksa laskea paljonko yhdelle tuli hintaa. Tai valkosipulinkynnelle. Laiska kun olen. Juustoraaste maksoi 2,25 euroa, mutta se ei mennyt kokonaan tähän ruokaan. 

Eli 7,13 tuli ruualle hintaa (pastat ja sipulit päälle). Syöjiä oli viisi, joten 1,40 ei ole paha hinta ruualle. Pakastettu pinaatti olisi ollut vielä varmaankin halvempaa. 

Pinaattia ei oikeasti olisi tarvinnut pilkkoa, mutta ajattelin että siinäpä kiva tekeminen 6-vuotiaalle Siljalle. Pakastepinaatin kanssa olisi tämäkin jäänyt kokematta! Ja kun jotain pilkkoo, sitä pitää tietenkin maistella. Ja hyvältä maistui! 

Ja 3-vuotias Akseli sekoitteli pinaatteja pannulla. Ja ilmoitti heti aluksi ettei sitten kyllä todellakaan syö kun vaan spagettia… Mausteeksi laitettiin suolaa, pippuria ja muskottia.

Siljan annos näytti tältä ennen syömistä.

Syömisen jälkeen lautanen olikin tyhjä! Ruuasta tuli Siljan toiseksi paras lempiruoka. Hernekeittoa ei kuulemma voita mikään. Aikuiset tykkäsi oikein kovasti ja myös Elisa. Akselin sain maistamaan yhden spagetin, jossa oli vähän kastiketta. Pienin askelin. 

Jauhelihakastiketta?!

Katsokaa alla olevaa kuvaa. Jauhelihakastiketta ja makaronia. Eikö niin? 

No eihän se tietenkään ole, vaan tummaa soijarouhetta, sipulia, liemikuutiota, jauhoja ja vettä + mausteita karmaisevan ketsuppimeren alla. Laitoin vielä täydellisen huijauksen nimissä lihaliemikuution, joten oikeasti tässä ei päästy ihan täydellisesti kasvisruoka-asteelle. 

Halusin nähdä, miten lapset reagoi kun ruoka näyttää ja aika pitkälle maistuukin jauhelihakastikkeelle, muttei kuitenkaan ole sitä. Häijysti en siis kertonut lapsille että ruuassa olisi jotain kummallista. Mutta en kyllä myöskään väittänyt että se olisi jauhelihakastiketta.

Mun omaan suuhun ruoka oli hyvää, eikä tosiaan erottunut kamalasti "oikeasta" jauhelihakastikkeesta. Keitetyn soijarouheen rakenne tuntuu suussa hieman sienimäiselle (pesusienimäinen on ehkä tarkin, vaikka en olekaan pesusieniä juurikaan mutustellut), mutta ei se mua mitenkään häiritse. Tosin itse olen jo jonkin aikaa mussutellut soijarouheruokia…

No - arvatkaa kuinka kävi? Kaksi kuvan annosta näytti melkeimpä samalta kun ruokailu oli loppu. En siis ruuallani onnistunut huijaamaan ketään. Minä, mieheni ja 11-vuotias tyttömme kyllä söimme hyvällä ruokahalulla. Varmaan juuri ruuan ulkomuoto ja sen antama lupaus tutuista mauista oli huono juttu. Siis juurikin se huijaus… 

Olen yrittänyt jutella lasten kanssa siitä, että uusiin ruoka-aineisiin tottuminen vaatii aikaa ja useita kokeiluja. 3-vuotias ei ole vakuuttunut. 6-vuotias muisti sentään tottuneensa joihinkin uusiin juttuihin maisteluiden kautta. 

Ei siis edelleenkään mitenkään rohkaisevaa. Mutta äitikin on ollut vähän laiska. Kasvisruokakirja on ollut kaapissa ja kaupasta on ostettu suhteellisen tuttuja vanhoja juttuja. Koitan reipastua.